Inspiroivat ammatit

Oikealla asenteella pääsee pitkälle Teknologiateollisuus

Räätälöityjä ratkaisuja kansainvälisessä hengessä ABB

Kansainvälisyys löytyi harjoitteluohjelman kautta Outokumpu

Äideillä on oma paikkansa työelämässä Vahanen

Kolmen lapsen äiti on ammattilainen Microsoft

Anna tekniikalle mahdollisuus TEK

Turvaa ja mahdollisuuksia TVO

Mahdollisuuksia kansainvälisille naisille HP

Vihreämmän tietotekniikan lähettiläät IBM

logo

Vakaa työnantaja tarjoaa turvaa ja mahdollisuuksia

Olkiluodon ydinvoimala antaa työntekijöilleen mahdollisuuden ylenemiseen ja ammatilliseen kehitykseen. Anna Räsänen on pysynyt TVO:n palveluksessa valmistumisestaan asti.




Anna Räsänen, 32, prosessitekniikan insinööri, vuoropäällikkö

 

Kahdeksassa vuodessa Anna Räsänen on päässyt päämääräänsä. Hän aloitti Olkiluodossa heti insinööriksi valmistumisensa jälkeen ja asetti tuolloin tavoitteekseen valvomon vuoropäällikön pestin.

Vuosien koulutus ja harjoittelu palkittiin, kun Räsänen sai haluamansa vakanssin maaliskuussa 2006. Hän saa syystäkin röyhistää rintaansa – olihan hän Suomessa alan ensimmäinen naispuolinen vuoropäällikkö.

Räsänen valvoo Olkiluoto 2:ssa laitoksen toimintaa ja on vuoronsa aikana vastuussa laitoksen ajosta. Työn haasteet ovat enemmän henkisiä kuin fyysisiä.

- Jos kaikki menee hyvin, on täällä hyvinkin rauhallista. Jos taas jotain tapahtuu, kiirettä pitää sitäkin enemmän.

Miesvoittoinen ala ja miesten täyttämä valvomo ei Räsästä haittaa. Hän viihtyy joukossa hyvin. Myös hänen harrastuksensa, Amerikan autot, on miesvoittoista puuhaa.

Anna Räsänen on tyytyväinen saavuttamaansa asemaan, mutta suhtautuu myös uteliaisuudella uusiin haasteisiin.

- Aina täytyy tietysti olla avoimin mielin. Laitokset kehittyvät koko ajan, hyvä kun mukana pysyy!

 


Teollisuuden Voima Oyj tuottaa sähköä Eurajoen Olkiluodossa. Käytössä on kaksi ydinvoimalaitosyksikköä, Olkiluoto 1 ja 2, Olkiluoto 3 on vielä rakenteilla. 25-vuotias yhtiö tuottaa runsaat 16 prosenttia Suomessa käytetystä sähköstä ja työllistää yli 700 työntekijää.

 

Parhaat opiskelupaikat

Ei vain koulua vaan elämää varten Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu

Nainen sopii logistiikkaankin Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun Koulutuskeskus Dipolin TULO- tulevaisuuden logistiikka projekti

Monipuolisuus motivoi HAMK

Tulevaisuuden langat käsissä Savonia

Kaikki ovet avoinna LUT