Anna tekniikalle mahdollisuus
Kiinnostaisiko ihmisten parissa työskentely tai kestävän kehityksen edistäminen? Teknillinen korkeakoulutus on hyvä pohjakoulutus näihinkin tehtäviin, vakuuttavat Tekniikan Akateemisten Liitto TEKissä työskentelevät diplomi-insinöörit Pauliina Orrela ja Annina Takala.

Annina Takala, DI
Pauliina Orrela, DI
Annina ja Pauliina päätyivät opiskelemaan Tampereen teknilliseen yliopistoon, vaikka lukioaikana muut vaihtoehdot olivat vähintään yhtä kiinnostavia. Tänä päivänä molemmat ovat tyytyväisiä diplomi-insinöörejä ja kokevat valinneensa oikein.
– Matematiikan ei tarvitse olla se suurin intohimo eikä tarvitse olla matikkanero, jotta voi opiskella tekniikkaa, kertoo Annina.
Johtamista ja henkilöstövoimavaroja opiskelleen Pauliinan oma ala löytyi yliopiston sisältä pääainetta vaihtamalla. Hän työskentelee ensimmäistä vuotta TEKin Urapalveluissa ja on vakuuttunut, että henkilöstöalan ja tekniikan yhdistäminen toimii.
– Työni on ihmisläheistä ja siinä on kansainvälinen elementti. Se on minulle tärkeää.
– Olen toteuttanut koulutustilaisuuksia, kirjoittanut juttuja ja esitellyt messuilla toimintaamme. Kun teekkareilla taas käynnistyy kesätyönhakurumba, autan heitä työnhaussa. Vaihtelevat ja monipuoliset työtehtävät tekevät päivistä mielenkiintoisia.
Annina kertoo, että hänellä oli lukioiässä kliseinen käsitys alasta.
– Vasta kun opinnoissa edettiin ympäristötekniikan pääaineopintoihin, ymmärsin oikeasti mitä hyötyä tekniikasta on ympäristölle. Kun kokonaisuuteen oli vielä mahdollista yhdistää Tampereen yliopistolta ympäristöpolitiikan opintoja, tiesin löytäneeni oman juttuni.
Tällä hetkellä Annina tutkii TEKissä miten teknillisessä korkeakoulutuksessa voitaisiin ottaa paremmin huomioon kestävä kehitys.
Diplomi-insinöörikoulutuksen hyvä puoli on, että tutkinto antaa valmiudet mitä erilaisimpiin tehtäviin niin yrityksissä, järjestöissä kuin julkisella puolellakin. Tekniikkaa on kaikkialla, vaikka sitä ei aina huomaakaan. Alan miesvaltaisuudesta ei ollut opintoaikana haittaa, eivätkä Annina ja Pauliina usko näin olevan työelämässäkään. Tulevaisuuden suunnitelmissa Anninalla on väitöskirja ja tutkijaura. Pauliina puolestaan haluaa kerätä lisää kokemusta henkilöstöalalta.
Tekniikan töissä viihdytään
TEKin eri ikäiset naisjäsenet kertovat tehdyissä kyselyissä, että he ovat tyytyväisiä työtehtäviensä sisältöön ja työuraansa kokonaisuutena. TEKin Urapalveluiden johtaja Sari Taukojärvi on syystä iloinen ja kannustaa myös naisia antamaan tekniikan alalle mahdollisuuden.
TEK on diplomi-insinöörien ja vastaavan yliopistokoulutuksen saaneiden etu- ja palvelujärjestö. TEK on 68 000 jäsenensä vahva tuki opintojen alusta läpi ammattiuran. TEK tarjoaa jäsenilleen mm. urapalveluja ja tekee koulutuspoliittista vaikuttamistyötä.











Oikealla asenteella pääsee pitkälle
Räätälöityjä ratkaisuja kansainvälisessä hengessä
Kansainvälisyys löytyi harjoitteluohjelman kautta
Äideillä on oma paikkansa työelämässä
Kolmen lapsen äiti on ammattilainen
Anna tekniikalle mahdollisuus
Turvaa ja mahdollisuuksia
Mahdollisuuksia kansainvälisille naisille
Vihreämmän tietotekniikan lähettiläät
Ei vain koulua vaan elämää varten
Nainen sopii logistiikkaankin
Monipuolisuus motivoi
Tulevaisuuden langat käsissä
Kaikki ovet avoinna