Inspiroivat ammatit

Oikealla asenteella pääsee pitkälle Teknologiateollisuus

Räätälöityjä ratkaisuja kansainvälisessä hengessä ABB

Kansainvälisyys löytyi harjoitteluohjelman kautta Outokumpu

Äideillä on oma paikkansa työelämässä Vahanen

Kolmen lapsen äiti on ammattilainen Microsoft

Anna tekniikalle mahdollisuus TEK

Turvaa ja mahdollisuuksia TVO

Mahdollisuuksia kansainvälisille naisille HP

Vihreämmän tietotekniikan lähettiläät IBM

logo

 

Räätälöityjä ratkaisuja kansainvälisessä hengessä

ABB:n kansainvälinen meininki näkyy niin asiakaskunnassa kuin monikulttuurisessa työyhteisössä. Mukavat työkaverit tukevat vauhdikkaassa arjessa.

 



Fanglan Tao, 27, DI, projektipäällikkö


Monet jättimäiset tai vähän pienemmät koneet kulkevat suunnittelupöydältä valmiina asiakkaille Fanglan Taon kautta.

– Teemme koneita räätälöidysti asiakkaiden tarpeiden mukaan. Kaikki tehdään alusta loppuun niin, että asiakas saa mitä haluaa. Vastaan työssäni koko prosessista sopimuksen teosta ja suunnittelusta laskutukseen asti. Välillä tulee muutoksia, jotka voivat ulottua koko ketjuun alihankkijoihin asti.
– Vaikka teen paljon töitä toimistossa, käyn päivittäin myös tehtaalla, Fanglan kertoo arjestaan ABB:lla.

Fanglan on työskennellyt ABB:lla viisi vuotta. Opiskeluaikoina hän oli harjoittelijana. Sitä seurasi puolen vuoden jakso ABB:lla Kiinassa diplomityötä tehden. Nyt Fanglan on ollut projektipäällikkönä 2,5 vuotta, ja tänä aikana hän on laittanut näppinsä 150 koneen toimittamiseen.

Pääosa asiakkaistani on Koreasta, lisäksi minulla on muitakin projekteja kuten Turun telakkaprojekti, jossa työstetään isoja risteilijöitä.

Projekti pitävät Fanglanin kiireisenä Suomessa vuoteen 2011 asti. Voi olla, että jatkossa hän ehtii enemmän työmatkoille ulkomaille. Talo tarjoaa mahdollisuuksia ja tukea, jos haluaa luoda uraansa jossain ABB:n ulkomaan yhtiössä. Koska yritys on kansainvälinen, on myös työkavereilla hyvin erilaisia kulttuuritaustoja.

– Tekniikan ihmiset eivät ole yleensä niin sosiaalisia, mutta täällä monikulttuurinen ympäristö luo yhden suuren perheen. Työkaverit ovat tosi mukavia. Meitä naisia on täällä sen verran vähän, että tuemme paljon toisiamme. Olisi kiva, että tänne tulisi naisia vielä enemmänkin, Fanglan innostuu.

 

Tule meille kylään, opiskelija!

Vuosittain kymmeniä opintokäyntejä isännöivä ABB toivottaa tervetulleiksi niin tuoreet fuksit kuin valmistumisen kynnyksellä jo olevat teekkaritkin. Helsingin ja Vaasan tehtaille tehtävät vierailut räätälöidään jokaiselle ryhmälle sopiviksi ja mielekkäiksi.

 

Koululaisille on tarjolla tehtaan kellariin pystytetty fysiikan työpaja, jossa pääsee kokeilemaan käytännössä vaikkapa Ohmin lakia.


 

ABB on johtava sähkövoima- ja automaatioteknologiayhtymä, jonka tuotteet, järjestelmät ja palvelut parantavat teollisuus- ja energiayhtiöasiakkaiden kilpailukykyä ympäristömyönteisesti. Ison työnantajan vahvuus on laajat uramahdollisuudet – myös kansainvälisesti.

 

 

Parhaat opiskelupaikat

Ei vain koulua vaan elämää varten Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu

Nainen sopii logistiikkaankin Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun Koulutuskeskus Dipolin TULO- tulevaisuuden logistiikka projekti

Monipuolisuus motivoi HAMK

Tulevaisuuden langat käsissä Savonia

Kaikki ovet avoinna LUT