Tulevaisuuden langat käsissä
Insinööriksi opiskeleva Sakera Joarder tietää, että ammattikorkeakoulusta saadut ammattitaito ja verkostot ovat työelämässä kullanarvoisia.

Sakera Joarder, 21, it-insinööriopiskelija
Mielenkiintoinen ala, valoisat työllisyysnäkymät ja mahdollisuus opiskella englanniksi vetivät Sakera Joarderin Savonia-ammattikorkeakoulun IT-koulutusohjelmaan. Nyt kolmatta vuotta opiskelevan insinöörinalun lukujärjestykseen kuuluu muun muassa eletroniikkaa,koodausta ja koneiden kanssa puuhastelua. Opiskelun arjessa yhdistyvät teoria ja käytäntö.
Yliopistoakin harkinnut Sakera on tyytyväinen ammattikorkeakouluunsa.
– Kyllähän kirjoistakin voi opiskella vaikka mitä, mutta ainakin itse opin parhaiten tekemällä. Myös johtajan on hyvä tietää, kuinka prosessit toimivat, sanoo esimiestehtävistä haaveileva Sakera.
Valteikseen Sakera laskee myös laajan kielitaidon. Seitsemää kieltä taitava insinööri saa varmasti töitä isoista ja kansainvälisistäkin yrityksistä, joissa tarvitaan erityisesti aasialaisten kielten osaajia.
Savoniasta Sakera on saanut koulutuksen lisäksi hyviä ystäviä ja paljon tuttuja. Sekä oman koulunsa opiskelijakunnan että Kuopion insinööriopiskelijoiden aktiivi on luonut verkoston, josta on taatusti hyötyä myös oman alan töitä hakiessa.
– Tykkään olla mukana ja vaikuttaa. Järjestötouhujen myötä moni kaverini on saanut myös kesätöitä ja harjoittelupaikkoja.
Savonia-ammattikorkeakoulu kouluttaa vahvoja osaajia seitsemällä eri koulutusalalla Kuopiossa, Iisalmessa ja Varkaudessa. Vuorovaikutus ympäröivän työelämän kanssa on aktiivista: yhteistyö, verkottuminen ja kansainvälisyys ovat keskeisiä menestystekijöitä.











Oikealla asenteella pääsee pitkälle
Räätälöityjä ratkaisuja kansainvälisessä hengessä
Kansainvälisyys löytyi harjoitteluohjelman kautta
Äideillä on oma paikkansa työelämässä
Kolmen lapsen äiti on ammattilainen
Anna tekniikalle mahdollisuus
Turvaa ja mahdollisuuksia
Mahdollisuuksia kansainvälisille naisille
Vihreämmän tietotekniikan lähettiläät
Ei vain koulua vaan elämää varten
Nainen sopii logistiikkaankin
Monipuolisuus motivoi
Tulevaisuuden langat käsissä
Kaikki ovet avoinna